JAMBO! (How are you?)

 

Olemme olleet nyt neljä päivää täällä Kisumussa, mutta tuntuu, kuin olisimme viettäneet täällä aikaa jo paljon kauemmin. Meillä on menossa orientoitumisviikko ja se on kaiken kaikkiaan ollut väsyttävä, mutta antoisa. Olemme käyneet jo museossa, jossa kerrottiin Kenian historiasta ja heimoista. Myös entisajan hammashuolto -välineitä oli näytillä, jotka muistuttivat enemmän kidutusvälineiltä, kuin suuhun laitettavilta instrumenteilta. Toivotaan, ettei hammas lohkee. :) Siellä oli myös (tietenkin) ihka oikeita savimajoja, jotka oikeasti ilmeisesti tehdään lehmän lannasta ja heinästä, tuoksusta  päätellen. Näimme ihka elävinä ihastuttavia kilpikonnia, toiset nyrkin, ja toiset pienen koiran kokoisia. Krokotiileja siellä oli kaksi, käärmeitä ihan sikana, onneksi tosin vangittuina.

 

Kaikki täällä ovat tosi ystävällisiä ja saamme todella paljon huomiota osaksemme, halusimmepa sitä tai emme. Asumme Miriamin talossa, jossa kaikki ovat todella avuliaita: meitä kuskataan joka paikkaan, näytetään torit ja kaupat ja koko ajan hymyillään ja ollaan hyväntuulisia. Paluu Suomeen joskus aikanaan tuntuu varmasti miellyttävältä: myrtyneitä ihmisiä, elämäänsä kyllästyneitä, kiireineen ja suomalaisine murheineen. Ehkä semisti liioittelua, mutta.. Kaikki täällä on erilaista kuin Suomessa. Muun muassa liikenteessä saa pelätä henkensä edestä. Sääntöjä on, mutta niitä ei noudateta. Autot, moottoripyöräilijät, pyöräilijät (joiden kaikkien kyytiin pääsee, jos maksaa parikymmentä senttiä -jos uskaltaa mennä) ja kävelijät käyttävät teitä sulassa sovussa, tai kaaoksessa – riippuu keltä kysyy. 

 

Paloimme molemmat jo toisena päivänä, Veera tosin vähän pahemmin (tai sitten Juho ei vain valita..) Puolitoista tuntia auringossa ja hätäisesti sutastut aurinkovoiteet, mitä muuta tilasimme? :) Täällä on hämmästyttävää. Olemme nähneet apinoita, kauniita perhosia ja oikeasti nyrkin kokoisia pörrejä. How nice, kummatkin olemme ötökkäkammoisia.

 

Masenon yliopiston kampus herätti veressämme suomalaisen kateuden. Ei niin kaunista paikkaa olekkaan! Muutamme Juhon kanssa sinne opiskelujen loppuajaksi (heippa siis Suomi! :) jep, jep.)

Työharjoittelupaikkoja menemme katsomaan huomenna perjantaina, meidän kohteet ovat kaksi orpokotia, joista emme vielä tiedä mitään. Laitamme jossain vaiheessa kuvia tänne, jos netti toimii. Täällä ollaan vähän kuin savossa: ”Suattaapiha tuo olla, tai voip olla olemattakii.”

 

Juho on pieni suuri seikkailija (mikä oli arvattavissakin), ja se haluaa kaikkiin sellaisiin mestoihin, joita Veera pelkää jo ajatuksen tasolla. Muun muassa: mitä enemmän getto, sitä varmemmin sinne on päästävä! Juhon motto: maassa maan tavalla! Veeran motto: Ei vara venettä kaada. Hyvä parivaljakko, eiks je?

 

Tällästä tällä kertaa, lala salama! (Good night.)

 

Veera ja Juho